Katso ihmistä

Islantilainen monitaiteilija Sjón on niittänyt mainetta kansainvälisen lukijakunnan keskuudessa. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla palkittu Skugga-Baldur-romaani (2003) nosti Sjónin maailmanmaineeseen, ja tällä hetkellä hän onkin yksi kansainvälisesti menestyksekkäimmistä islantilaisista nykykirjailijoista. Vuonna 1962 syntynyt Sjón tuli kotimaassaan tunnetuksi jo teini-ikäisenä julkaisemalla underground-runoutta omakustanteina. 1980-luvulla hän oli yksi surrealistisen Medúsa-taidekollektiivin jäsenistä, ja sittemmin hän on kirjoittanut muun muassa runoutta, näytelmiä, librettoja ja romaaneja. Sjón tunnetaan myös laululyriikastaan – hänen sanoituksiaan kuullaan Lars von Trierin musikaalissa Dancer in the Dark (2000) sekä useilla Björkin levyillä.

Viime syksynä Like julkaisi Tuomas Kaukon käännöksen Sjónin vuonna 2008 ilmestyneestä romaanista Rökkurbýsnir – skáldsaga nimellä Valaan suusta. Romaani käsittelee Jónas Pálmason Oppineen elämänvaiheita. Päähenkilö perustuu todelliseen historialliseen henkilöön, 1574–1658 eläneeseen Jón Guðmundsson Oppineeseen, runoilijaan, maallikkotieteilijään ja käsityöläiseen, joka ajettiin Islannista maanpakoon noituudesta syytettynä. Jónas Pálmasonin hahmon kautta Sjón kertoo tarinan miehestä, joka on ristiriidassa yhteisönsä ja aikakautensa kanssa. Hän on alkemisti, luonnontutkija, parantaja, periaatteen ihminen ja harhaoppinen maailmassa, jossa yhteisö kääntyy herkästi oudoksuttuja vastaan. Maanpaossa Jónas elää eristyksissä saarella ja vuodattaa mietteitään merisirrille, pienelle kahlaajalinnulle. Merisirri saa kuulla Jónaksen matkasta Tanskaan oppineen Ole Wormin luo, yrityksestä saada armahdus ja Jónasin ja tämän vaimon Sigríðurin armottomista elämänvaiheista huutolaisina; heidän lastensa syntymistä ja kuolemista sekä raskaasta ja köyhästä elämästä hyisellä saarella.

Teos on Sjónin romaaneista pisimpiä, mutta temaattisesti ja tyylillisesti tuttu: uskonto, myytit ja luonto ovat keskeisiä elementtejä. Kerronta on lyyristä, paikoin maalailevaa, paikoin minimalistista. Teoksen todellisuuden tasoilla leikittelevät osiot, kuten uskonnolliset näyt ja unet, haamujen manaaminen, kansanperinteet ja taikausko limittyvät Jónaksen ajatuksiin tutkijana ja elämänvaiheisiin henkipattona. Romaania voisi kuvailla historiallisen fiktion, luontokirjoittamisen ja maagisrealistisia kerronnan keinoja hyödyntäväksi sikermäksi.  

Valaan suusta on romaanina moniulotteinen ja kysymyksiä herättävä. Pohjimmiltaan se käsittelee ihmisen julmuutta ja toisaalta kykyä myös myötätuntoon. Minäkertojan pohjaton suru perheensä kohtalosta ja siitä, kuinka helposti ihminen kääntyy toista vastaan, on sydäntäsärkevä. Sen rinnalle nousee hellyys merisirriä ja Sigríðuria kohtaan sekä antaumuksellinen palo tutkia, tietää ja siten järjestää maailman olemus. Jónasin tieteilijän mieli ja tinkimättömyys periaatteistaan ovat hänen voimavarojaan raa’assa maailmassa, mutta toisaalta juuri ne ajavat hänet ja hänen läheisensä kurjuuteen. Epäonnisen ja elämän riepotteleman Jónaksen hahmossa voikin nähdä viittauksen Vanhan testamentin Joonaan, ja kuten raamatullinen kaimansa, hänkin päätyy valaan nielemäksi.   

Jónaksen tarina päättyy siellä, mistä se alkaakin – syrjäisellä saarella merisirrin seurassa. Teoksen loppuun on liitetty ”Häntä tai tähteet”, jossa kertojan näkökulma vaihtuu kolmanteen persoonaan. Jónaksen pitkän elämän myöhemmät, onnellisemmat vaiheet luetellaan ohimennen, ja Jónakselle jätetään jäähyväiset: ”Hyvästi, veli Jónas, ja kiitos viihdyttämisestämme. Nyt olemme saaneet tarpeeksemme, meillä on riittävästi tekemistä omien hämärän kauheuksiemme kanssa…” Valaan suusta on kertomus ihmiskunnan viheliäisyydestä ja vainosta, jonka pohjattomuus alkaa jo luomisesta. Teoksen alkusoitossa itse Lucifer näkee ihmisen sellaisena, kuin hän pahimmillaan on:

”Ja minä näin, että tuo suu ei koskaan tulisi kylläiseksi, että nuo hampaat eivät koskaan lakkaisi jauhamasta, että kieli ei koskaan väsyisi toisten elävien olentojen veressä kylpemiseen. Silloin huulesi alkoivat liikkua. Sinä yritit sanoa ensimmäisen sanasi, ja sana oli: ”MINÄ.”

Jónaksen tutkimusten myötä kuva maailman järjestyksestä piirtyy lohdullisempana. Hän lähestyy luontoa kristinuskon, myyttien ja tieteen leikkauspisteestä ja näkee samankaltaisuuden itsensä ja vaatimattoman kahlaajalinnun välillä. Kuten Jónas toteaa merisirrille pohtiessaan heidän yhteistä alkuperäänsä: ”Useimmissa asioissa olemme samanlaisia… Ja miksei niin olisi?”  Maailman kauneus tulee näkyväksi, kun ihminen julmuudestaan huolimatta tunnistaa jotain samaa muissa.

Anarkistiprinsessa ja campin puoli valtakuntaa

Keski-ikäisen naisen monet roolit